Kynsienlaitto ei kiinnostanut vielä peruskoulussa oikeastaan ollenkaan ja lukion alkaessa mun kynnet taidettiin nähdä useimmiten mustina, jos niille oli jotain tehty. Vähitellen mustan kaveriksi ilmestyi toinen väri ja vähitellen kaksivärisiä kynsiä alkoi toisinaan näkyä. Abivuonna sitten päätin ensimmäisen kerran panostaa kynsiini ja lopputuloksena oli ensimmäiset nail art kynteni. Kyseessä oli korallin värinen lakka, jonka päälle tein köynnösmäistä kuviota mustalla lakalla. Valitettavasti noista "esikoisista" ei ole kuvaa : /
Varsinainen nail art kiinnostus taisi alkaa kuitenkin vasta 19-vuotiaana ja päädyinkin selailemaan erilaisia kynsiblogeja ja mm. youtubesta nail art tutorial videoita. Sitten vain lähdin kokeilemaan erilaisia juttuja ja vähitellen on tullut opittua uusia tekniikoita jne ja lisää taitoa tulee lisää joka kerta eli siis mitään huippuluomuksia täällä ei tulla näkemään(ainakaan vielä blogia aloittaessa).

  

Blogin perustaminen on käynyt muutaman kerran mielessä, mutta varsinainen päätös tämän blogin tekemiseen tuli parilta kaverilta, jotka muutaman kerran ovat sanoneet, että blogi pitäis tehdä : D  joten tässä sitä nyt ollaan, blogin ekaa postausta tekemässä ja edellemainittujen henkilöiden on sitten parasta alkaa seuraan ja lukeen blogia :P : DD